Viime talvi oli Urjalassa todella vetinen. Maaperä oli täysin vettynyt eivätkä sateet enää imeytyneet maahan, vaan valuivat pintavetenä vesistöön. Sateet tulivat vetenä tai märkänä lumena. Lumipeite oli olemattoman paksuinen. Rutajärvi ei jäätynyt kunnolla koko talvena.

Jokiuomien heikko vetokyky tuli jälleen esille. Nokoorin padon ja Nuutajärven välinen korkeusero lähenteli metriä. Laskusuunnitelmassa oletetaan, että kaikki kolme järveä ovat lähes samassa tasossa. Jäänrippeet lähtivät maaliskuussa. Kesä oli melko epävakainen, vaikka lämmin.

Leviä oli yllättävän vähän. Varsinkin, kun alla oli sateista johtuva runsas huuhtoutuminen.

Järvien pinta alkoi laskea huhtikuussa ja laskikin yhteen menoon lokakuulle asti. Loppukesästä vesi painui vuorostaan historiallisen alas. Vesistön käyttäytymisessä alkaa näkyä yhä selvemmin ilmaston muutos. Talvisateet yleistyvät, lumen vesiarvo laskee, kevätsulaminen ajoittuu yhä aiemmaksi, kesät voivat olla hyvin lämpimiä ja kuivia. Lisäksi erilaiset ääri-ilmiöt lisääntyvät ja vuosittainen vaihtelu voi olla rajuakin.

Vedenkorkeustietoja muiltakin vuosilta sivulla perustietoa vesistöstä> vedenkorkeushavainnot

Juoksutusraportti 2020