Sunnuntaina 14. kesäkuuta Urjalankylän Koulumaalla järjestetty keskustelutilaisuus kokosi runsaslukuisen joukon yhdistyksen jäseniä, maanomistajia, mökkiläisiä ja kunnan edustajia keskustelemaan Nuutajärven, Rutajärven ja Kortejärven vedenkorkeuden säännöstelystä – aiheesta, joka on puhuttanut aluetta vuosikymmenten ajan. Tilaisuus avattiin katsauksella vedenpintojen historiaan ja viime vuosien kehitykseen, ja keskustelu kävi vilkkaana.
Urjalan kunnan elinvoimapäällikkö Satu Sarin toi tilaisuuteen kunnan tervehdyksen. Hän muistutti, että järvet ovat olennainen osa kunnan luontoa ja historiaa, ja painotti, että Nokoorinkosken padon hoidon ohella on tärkeää huolehtia myös herkkien luontoympäristöjen suojelusta laajemminkin. Sarinin mukaan hyvinvoivat vesistöt lisäävät alueen vetovoimaa ja ovat osa kunnan kilpailukykyä – esimerkiksi Nuutajärven rannoille suunnitellut uudet rakennushankkeet hyötyvät elinvoimaisesta järviluonnosta. “Suojeluyhdistyksen ja kunnan tavoitteet ovat tässä yhteiset”, hän totesi ja kiitti yhdistystä tehdystä työstä sekä korosti pitkäjänteisen yhteistyön merkitystä kunnan, yhdistysten ja maanomistajien kesken.
Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Heikkilä ja hallituksen jäsen Jouko Kokko kävivät diaesityksen tukemana läpi säännöstelyn pitkän taustan. Heikkilä muistutti, että nykyisin vain 1–3 prosenttia suomalaisista saa elinkeinonsa maataloudesta ja että uitot vesistössä päättyivät vuosikymmeniä sitten, kun Nokoorinkosken voimala suljettiin 1970-luvulla. Rantapeltojen omistajien ja mökkiläisten näkemykset juoksutuksesta ovat hänen mukaansa olleet ristiriidassa jo pitkään, ja suojeluyhdistys otti padon hoidon vastuulleen perustamisensa yhteydessä 1990-luvulla – sitä ennen vastuu oli hajanainen.
Kokko avasi säännöstelyn oikeudellisia vaiheita 1930- ja 1940-luvuilta alkaen: vesistötoimikunta myönsi juoksutusluvan perustetulle perkausyhtiölle vuonna 1947, ja vuoden 1998 valtioneuvoston Natura-päätös muutti Kortejärven asemaa myös juoksutuksen kannalta. Vaasan hallinto-oikeus linjasi asiasta vielä vuosina 2007 ja 2022, ja korkein hallinto-oikeus hylkäsi viimeisimmän valituslupahakemuksen elokuussa 2022 – ratkaisut ovat siis lainvoimaisia. Kokko huomautti, että juoksutusvastuun lopullista oikeudellista perustaa ei ole koskaan ratkaistu tuomioistuimessa asti, minkä vuoksi kysymys padon omistuksesta ja vastuusta on osittain edelleen avoin. Molemmat puhujat nostivat esiin myös ilmaston muutoksen vaikutukset: talvet ovat lauhempia ja vähälumisempia, talvisateet ja niiden myötä talvitulvat ovat lisääntyneet, ja kevään sulamiskausi on aikaistunut – samalla kun vanhat säännöstelyohjeet pohjautuvat yhä 1940-luvun olosuhteisiin.
Laskuyhtiön edustaja Ismo Kuisma esitti näkemyksen, jonka mukaan vastuu padosta kuuluisi Honkolan tilan omistajalle – tilannetta mutkistaa se, ettei tilan omistaja tunnista omistavansa voimalaitosta. Heikkilä ja Kokko muistuttivat, että viranomaiset, ELY-keskus mukaan lukien, ovat toistuvasti kehottaneet suojeluyhdistystä jatkamaan Kortejärven vedenkorkeuden hoitoa, ja yhdistys on sitoutunut tähän myös vastaisuudessa. Samalla on haettu yhteistyötä laskuyhtiön kanssa, jotta säännöstelylle löytyisi nykyaikaan sopiva, yhteinen näkemys. Esillä olivat myös vaihtoehdot nykyiselle padotusrakenteelle: säädettävät pohjapadot voisivat tasoittaa vedenpinnan vaihteluita, mutta luukkupatoja tarvitaan jatkossakin tulvatilanteissa.
Vilkkaassa yleisökeskustelussa kuultiin laaja joukko paikallisia näkemyksiä. Urjalalainen Pekka Nikkilä pohti tulevan padon sijaintia ja muistutti, että Kortejärven suuhun ei tulisi rakentaa patoa. Useat mökkiläiset kannattivat uuden, Kortejärven ja joen väliin sijoittuvan padon rakentamista vanhan rinnalle. Nuutajärven kesäasukas Matti Nevala kertoi järven tilan parantuneen huomattavasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja muistutti järven merkityksestä linnustolle – esimerkiksi joutsenet eivät laskeudu järvelle, jos vesi on matalalla. Hän toivoi riitelyn sijaan yhteistä ratkaisua ja EU-rahoituksen hakemista: “Saunailta päälle ja tehkää kunnon ratkaisu”, hän kannusti. Patoa kymmenen vuotta hoitanut Hannu Kuula puolestaan piti pohjapatoa hyvänä ratkaisuna oman kokemuksensa pohjalta.
Myös kunnan edustaja osallistui keskusteluun ja lupasi kunnan tukea rahoituksen hakemiseen mahdollisissa patohankkeissa, muistuttaen että mukaan tarvitaan myös eri osakaskuntien omistajia. Useat puhujat – muun muassa Jukka Mattson – korostivat, että vanhoihin sääntöihin kannattaa etsiä uusi ratkaisu neuvotellen, ei riidellen: kalastusmatkailulle, ulkoilulle ja paikalliselle yrittäjyydelle nähtiin runsaasti mahdollisuuksia, joita kiistely ei edistä.
Tilaisuuden yleinen sävy oli sovitteleva. Keskustelussa todettiin toistuvasti, että mökkiläiset ja kantaväki eivät ole vastakkain, ja yhteinen halu ratkaisujen löytämiseen oli vahvasti läsnä. Pekka Nikkilän tilaisuuden lopuksi heittämä toteamus – “haukia ja heiniä” – kiteytti hyvin sen, mistä Kortejärven ja sen sisarjärvien tulevaisuudessa viime kädessä on kyse: kalojen elinympäristön ja vesikasvillisuuden tasapainosta, jota yhdistys, kunta ja maanomistajat pyrkivät jatkossa ratkomaan yhdessä.