Pari viikkoa sitten laitoin sumuisena aamuna kajakin vesille rannassamme Kajalahden pohjukassa. Rantaviivassa näkyi vielä turkooseja länttejä muistona kesän leväkukinnoista. Muistelin, että -70 luvulla kutsuimme näitä sinertäviä kelluvia klönttejä saippuoiksi. Taisivat muistuttaa tuolloista saunasaippuaamme.70 luvun kesinä Rutajärven levälautat herättivät meidän perheemme järven rehevöitymiseen. Pitkään uskottelimme, että levä oli viherlevää- eikä suinkaan sitä pahamaineista sinilevää.

Lapsuuden kesäni muistan Savon sydänmailta. Siellä järvi oli kirkas ja puhdas vielä tuolloin, joten muutto kesällä-70 kesäasukkaaksi Rutajärven rannalle oli lievä shokki jo ilman leväongelmaakin. Sukelluslasit jäivät naulaan hapertumaan.

Meloessani mietin kuinka paljon iloa Rutajärvi sameudestaan huolimatta on minulle vuosikymmenten aikana tuonut. Sukellus onkin miltei ainoa vesiurheilulaji, mitä en tällä järvellä ole harrastanut. Myös talvisin on järven jää tarjonnut runsaasti harrastusmahdollisuuksia, joten on ymmärrettävä, että tällainen järven sekakäyttäjä on myös kiinnostunut vesistön hyvinvoinnista. Järvien suojeluyhdistyksen ansiokas työ näkyy vesistön nykyisestä paremmasta voinnista verrattuna-70 ja -80 lukuun.

Nuutajärvi oli jo alajuoksultaan lähes puhdas levästä, kun meloin joen suuta vartioivien kivilohkareiden ohi. Viime syksyn kiviviitoista ottamieni kuvien avulla etsin nämä salakarit melalla hapuillen, Merkkasin kivet karttaani kiekkokaukalon mutkaan saakka. Tarkoitukseni on ensi keväästä lähtien tarjota Nuutajärven, Kajabacan viinitilan ja Taikayön leirintäalueen vierailijoille mahdollisuutta myös tutustua Rutajärven komeisiin saariin ja rantoihin pienimuotoisten järviristeilyjen aikana. Kivien kartoitus oli tärkeä varotoimi, jotta uudenkarhean (vm-78) yhteysveneemme potkuri pysyisi retkillä paikallaan. Kivien kartoitus muun järven osalta jatkuu luotaamalla ja muiden järvenkäyttäjien tietämystä hyödyntäen. Tarkoitus on hahmotella Rutajärvestä järvikortti, missä perimätiedossa olevat salakarit ovat merkattu. Tervetuloa jakamaan omia tietojanne järven vedenalaisista kivistä.

Pekka Heikkilä

Kirjoittaja on Kajabacan viinitilan isäntä ja Suojeluyhdistyksen hallituksen jäsen