Miksi haja-asutusalueiden jätevesidirektiivi on tärkeä
Haja-asutusalueiden jätevesidirektiivi on laadittu ympäristön suojelemiseksi – ja juuri siksi se on myös meille tärkeä asia. 🌿 Haja-asutusalueiden jätevesidirektiivi tuli voimaan vuonna 2017. Se velvoittaa haja-asutusalueilla sijaitsevat kiinteistöt käsittelemään jätevedet vaatimusten mukaisesti. Velvoitteisiin vaikuttavat muun muassa se, onko kyseessä kantovesikohde vai nykyaikaisempi kiinteistö sekä kiinteistön sijainti. Suomessa suuri osa haja-asutusalueiden kiinteistöistä on kesämökkejä tai muita […]
Jäät sulaneet
Ei enää pilkille
Nuutajärvi vapautui jäistä
Suojeluyhdistyksellä oikeus jatkaa Nokorinkosken padon hoitoa

Nuuta-, Ruta- ja Kortejärven suojeluyhdistys on hoitanut Nokorinkosken padon juoksutuksia vastuullisesti ja vakiintuneella tavalla jo vuosikymmenten ajan kaikkien osapuolten – rantakiinteistönomistajien, Natura 2000 -suojelutavoitteiden ja vesienhoidon – eduksi. Yhdistys haluaa jatkaa tätä tehtävää ja katsoo, että sillä on siihen oikeus. Pato sijaitsee Urjalassa, Honkolanjoen varrella, noin kolmen kilometrin päässä Kortejärvestä. Kyseessä on säännöstelypato, jonka tarkoitus […]
Jäätyneet patoluukut
Nokoorin padolla jouduttiin Tapanina sulattelemaan luukkuja, niiden sulkemiseksi.Onneksi kuitenkin ajoissa sillä viikkoa myöhemmin Hakkilan Myllyraunioiden alapuolelle on kertynyt jääpato. Jääpadon seurauksena vettä virtaa ojaa pitkin pohjoiseen kohti Koivumäkeä. Tällä hetkellä virtaustahti on kuitenkin rauhallinen, ja vesi kertyy pellolle ja jäätyy sinne. Hakkilantie265 d-f:lle kulkeva pihatie on kuitenkin jään kertymisen takia poikki. Nyt on Patomestarin tarkkaan […]
Metsätalouden vesiensuojeluon tulevaisuuden elinehto
Suomi on metsäinen maa. Metsät kattavat yli 75 prosenttia pinta-alastamme, ja metsätalous on ollut vuosikymmenten ajan taloutemme tukipilari. Mutta metsien hyödyntämisen rinnalla kulkee toinen, vähemmän näkyvä tarina: vesistöjen tila. Jokainen ojitettu suo, jokainen hakkuualue ja jokainen metsäautotie vaikuttaa siihen, mitä puroissa, järvissä ja merenlahdissa tapahtuu. Vesiensuojelu metsätaloudessa ei ole enää vain asiantuntijoiden huoli, vaan se […]
Kiitos ystävämme
Kaikkia Suojeluyhdistyksen ystäviämme ja tukijoita kiittäen
Kajakissa kuulostellen
Katselimme eilen illalla kirkasta tähtitaivasta ja arvelimme kylmän yön tulevan. Tänään perjantaina aamutuimaan näytti lämpömittari sitten kolmea pakkasastetta täällä Kajalahden pohjukassa. Pakkanen antaa oman, mukavan tunnelmansa järvelle, joten aamukahvin jälkeen pukeuduin Ursuitin kevytkuivapukuun (tässä on ihan mainittava suomalaisen valmistajan merkki, sillä rospuuttoajan melontaan en suosittele valitsemaan esim. Temun mallistoa). Kajakin, kuten myös laiturin kansi oli […]
Vuoden 2025 levätilasto
Suomen ympäristökeskus koordinoi levätilanteen tarkkailua Suomessa. ELY on määritellyt Rutajärven Kauniston yhdeksi tarkistuspisteeksi. Yhdistys tekee levätarkkailua osana valtakunnallista havainnointia, jonka tulokset julkaistaan osoitteessa www.jarviwiki.fi. Oheisessa grafiikassa on kuvattu levätilanne kesällä 2025 sekä pidempi seuranta välillä 2024-2025.Kunta puolestaan valvoo virallisia uimarantoja.
