Luin artikkelia TM lehdestä aivan oudosta asiasta. Ilmastonmuutos on tapahtumassa, se on  myönnettävä Muutoksen myötä päivän pituus kasvaa, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta ! Syy on napajään sulaminen, kirjoittaa The Guardian.

Päivän pituus on geologisen ajan kuluessa jatkuvasti lyhentynyt, mikä johtuu kuun painovoiman aiheuttamasta vetovoimasta planeetan valtameriin ja maa-alueisiin.

Grönlannin ja Etelämantereen jääpeitteiden sulaminen ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen seurauksena on kuitenkin jakanut korkeille leveysasteille varastoitunutta vettä maailman valtameriin, mikä on johtanut veden lisääntymiseen merissä lähempänä päiväntasaajaa. Tämä tekee maapallosta entistä litteämmän – tai tavallaan paksumman, mikä hidastaa planeetan pyörimistä ja pidentää päivää. Joutuuko tässä kylähullujen kirjoihin, jos alkaa uskomaan pannukakku maapalloon?

Päivän pituuden muutos on millisekuntien luokkaa, mutta se riittää häiritsemään internet-liikennettä, rahaliikennettä ja gps-navigointia. Nämä kaikki ovat riippuvaisia tarkasta ajanmittauksesta.

Ihmisen ajanotto perustuu atomikelloihin, jotka ovat erittäin tarkkoja. Päivän eli yhden maapallon kierroksen tarkka kellonaika vaihtelee kuitenkin Kuun, vuorovesien, ilmastovaikutusten ja eräiden muiden tekijöiden, kuten viime jääkaudella muodostuneiden jääpeitteiden vetäytymisen jälkeisen maankuoren hitaan palautumisen vuoksi.

Tutkijoiden mukaan havaittu ilmiö päivän pitenemisestä on silmiinpistävä osoitus siitä, miten ihmiskunnan toimet muuttavat maapalloa ja haastavat miljardeja vuosia jatkuneita luonnonprosesseja.

“Voimme nähdä, miten vaikutamme ihmisinä koko maapallon järjestelmään, ei vain paikallisesti, kuten lämpötilan nousuna, vaan todella perustavanlaatuisesti muuttamalla sitä, miten maapallo liikkuu avaruudessa ja pyörii”, sanoo sveitsiläisen ETH Zurich -yliopiston professori Benedikt Soja.

“Hiilidioksidipäästöjemme ansiosta olemme tehneet tämän vain sadassa tai kahdessa sadassa vuodessa. Kun taas aiemmin hallitsevat prosessit olivat jatkuneet miljardeja vuosia, ja se on hämmästyttävää.”
Haluatko liittyä jäseneksi? Se käy täältä

Kirjoittaja Jorma Ikävalko on Yhdistyksen hallituksen jäsen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *