Hanke koskee uutta toimenpidettä hankkeessa Nuutajärven kokonaisvaltainen kunnostushanke, vaihe 1. Hankkeelle on myönnetty valtionavustus päätöksellä PIRELY/9326/2018 4.4.2019. Hankkeessa on suoritettu mm. seuraavat toimenpiteet:

  1. Järven länsipuolen valuma-alueella on aktivoitu Mustaojan ojitusyhteisö ja laadittu Mustaojan peruskunnostussuunnitelma. Peruskunnostus etenee nyt kosteikkoa lukuun ottamatta ojitusyhteisön vetämänä.
  2. Nuutajärven kartanon kosteikko on rakennettu.
  3. Nuutajärven valuma-alueselvitys ja kunnostuskohteiden kartoitus itäisellä valuma-alueella.

Hankkeen saavutuksina voidaan myös mainita järven eteläpuolelle suunniteltu kosteikko, jonka on Nuutajärven kartanon kosteikon rakentamisesta innoittaneena suunnitteluttanut Nuorten Kotkien Keskusliitto.

Aineistojen analyysimenetelmillä (mm. VEMALA ja KUTOVA) Nuutajärven valuma-alueelle on määritelty mm. sopivat peltolohkot eroosiolta suojaaviin viljelymenetelmiin, peltolohkot, jotka soveltuvat rakennekalkin levitykseen, peltolohkot, joille ei suositella lannan levitystä, tai joilla tulee noudattaa erityistä huolellisuutta sekä mahdolliset vedenpuhdistus- tai veden pidätysrakenteiden sijoituskohteet.

Käynnistyvässä hankkeessa tarkennetaan kohteet maastokäynneillä ja -mittauksilla, valitaan sopivat menetelmät ja käynnistetään keskustelut maanomistajien kanssa toimenpiteiden toteuttamiseksi. Toteuttamiskelpoisista kohteista laaditaan toiminta- tai toteutussuunnitelmat. Kunnostustoimenpiteiden suunnittelun kustannusarvio on 5.000€ ja työ tehdään vuoden 2021 aikana. Suojeluyhdistyksen oma rahoitus on 2.500€ ja Ympäristöhallinnon harkinnanvarainen valtionavustus 2.500€.