Viime vuonna valmistui Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Urjalan kunnan yhteinen vesistön ympäristövaikutusraportti. Silloin tarkasteltiin järviketjun vedenkorkeuksia lähinnä kahden vaihtoehdon pohjalta:
1. Säännöstely toteutetaan tiukasti vuoden 1947 vesistötoimikunnan päätöksen mukaisesti.
2. Säännöstely toteutetaan vuoden 1983 vesioikeuden sekä vuoden 2007 Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti tietyissä tilanteissa tiukoista määräyksistä poiketen (esim. vähälumisen talven jälkeen kevätalennusta ei tarvitse suorittaa aivan alas asti).
Joista jälkimmäinen vaihtoehto näytti luonnon kannalta paremmalta.

Selvitystä on jatkettu. Nyt tarkastelussa on mukana useampia vaihtoehtoja. Lisäksi mukana on pohjapato vaihtoehto, jolloin säännöstely lakkaisi. Pöydällä ovat myös nykyisten säännöstelymääräysten päivittäminen. Selvityksessä tarkastellaan veden pinnan säännöstelyn ja mahdollisen säännöstelystä luopumisen vaikutuksia muun muassa alueen eri maankäyttömuotoihin ja vesiluontoon. Ilmastonmuutos näkyy jo nyt vesistön käyttäytymisessä. Kevätsulaminen on aikaistunut, lumen vesiarvo on laskenut, talvisateet ovat yleistyneet, kesällä on entistä pitempiä hellejaksoja, ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet, vuoden poikkeavat toisistaan jne. Nykyisin voimassa olevat määräykset eivät enää vastaa tilannetta tältäkään osin.

Selvityksen valmistuttua neuvotellaan paikallisten toimijoiden kanssa yhteisen näkemyksen saamiseksi tarvittavista muutoksista.

Suojeluyhdistys on tukenut selvitystä mm. toimittamalla sille tietoja vedenkorkeuksista vuosien varrella.